Enesco-kvartetti

Enesco-kvartetti perustettiin Bukarestissa vuonna 1979 Romanian merkittävimmän 1900-luvun säveltäjän George Enescun (1881–1955) muistoksi. Paitsi säveltäjä, Enescu (ransk. Enesco) oli myös viulisti, pianisti, kapellimestari ja opettaja.

Kvartetti laajoine ohjelmistoineen nousi nopeasti kansainväliseen tietoisuuteen etenkin voitettuaan Pariisin kansainvälisen kamarimusiikkikilpailun. Klassisen ohjelmiston lisäksi se tunnetaan nykysäveltäjien jousikvartetille tehtyjen teosten kantaesityksistä. Monet uusista teoksista on sävelletty nimenomaan Enesco-kvartetille. Se on kantaesittänyt mm. Philippe Hersantin ja Serge Niggin teoksia.

Kvartetti on esiintynyt maailman tunnetuimmissa konserttisaleissa, ja sen jäsenet saavat jatkuvasti kutsuja opettamaan mestariluokille. He ovat luonnollisesti myös levyttäneet paljon ja saaneet levytyksistään palkintoja: parhaan levyn palkinnon Espanjassa 1986 sekä Ranskan Le Grand Prix de l’Académie Française du Disque 1989 ja Le Diapason d’Or 1994. Heille on myös suotu harvinainen mahdollisuus soittaa tietyissä yhteyksissä Stradivarius-instrumentteja, jotka kuuluvat Espanjan hoville.

Kvartetissa soittavat Constantin Bogdanas ja Florin Szigeti, viulu, Vladimir Mendelssohn, alttoviulu ja Dorel Fodoreanu, sello. Vladimir Mendelssohn on toiminut Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisena johtajana vuodesta 2005 lähtien.



Takaisin edelliselle sivulle