Gabriel Yared

Gabriel Yared syntyi Beirutissa Libanonissa ja kävi jesuiittojen koulua. Koulunkäynnin ohessa hän soitti koulun urkuja ja opiskeli omin päin musiikkia koulun musiikkikirjastossa. Varsin varhain hän päätti oppia säveltämisen tekniikkaa. Lähes kaikki varhaisteinin vapaa-aika oli omistettu musiikin, nuottien ja musiikin teorian opiskelulle.

Muutettuaan Ranskaan vuonna 1969 hän aloitti lakitieteen opinnot mutta keskeytti ne pian omistautuakseen musiikille ja säveltämiselle, jota opiskeli Maurice Ohanan ja Henri Dutilleuxin johdolla. 1970-luvun alussa hänen tiensä vei Brasiliaan, jossa hän elätti itseään yökerhomuusikkona ja sävelsi lauluja. Palattuaan Ranskaan Yared työskenteli lauluntekijänä ja orkestroijana monien johtavien kevyen musiikin tähtien kuten Johnny Hallidayn, Sylvie Vartanin, Charles Aznavourin ja Gilbert Bécaudin kanssa.

1980-luvulla elokuvamusiikin säveltämisestä tuli Yaredin päätyö, ja niitä sävellyksiä on tähän päivään mennessä syntynyt jo toistasataa. Useat teokset ovat saaneet palkintoja; eniten julkisuutta on saanut niin 1997 Oscarin kuin Golden Globen ja Grammy-palkinnonkin saanut Anthony Minghellan ohjaaman elokuvan Englantilainen potilas musiikki. Lokakuussa Yared matkustaa Lontooseen, jossa Englantilainen potilas esitetään sinfoniaorkesterin säestämänä Royal Albert Hallissa.
Vastikään sai Englannissa ja Saksassa ensi-iltansa Rupert Everettin ohjaama Oscar Wilden loppuelämästä kertova tragikomedia The Happy Prince (Onnellinen prinssi), johon Yared on kirjoittanut musiikin.Tänä vuonna pitäisi valmistua myös uusin Yaredin nuotittama elokuva, Xavier Dolanin ohjaama The Death and Life of John F. Donovan.

Yaredille omistettu konsertti Iitin musiikkijuhlilla on ohjelmaltaan sama kuin joulukuinen konsertti Pariisissa, jossa Lontoon sinfoniaorkesteri juhlisti säveltäjän 40-vuotista taiteilijauraa. Konsertissa ei unohdeta Yaredin säveltämää balettimusiikkiakaan.

Kuva: Peter Cobbin



Takaisin edelliselle sivulle