Harri Sippel

HarriSippelUUSI
Juuriltaan iittiläinen Harri Sippel on opiskellut alttoviulunsoittoa Turun konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa, jossa suoritti musiikin maisterin tutkinnon 1987. Hän on täydentänyt opintojaan Tukholmassa opettajanaan Björn Sjögren sekä kamarimuusikkona Lontoossa Alberni-kvartetin ja Howard Davisin johdolla. Aboa-kvartetin altistina Sippel on konsertoinut mm. Lontoossa, Cambridgessä, Bratislavassa ja Pietarissa sekä laajasti kotimaassa. Turku Ensemblen riveissä hän on esiintynyt sen perustajajäsenenä vuodesta 1984.

Toimittuaan useita vuosia alttoviulun äänenjohtajana Turun kaupunginorkesterissa Sippel siirtyi Turun konservatorioon alttoviulunsoiton lehtoriksi 1988. Vuodesta 2000 lähtien hän on toiminut alttoviulunsoiton lehtorina Turun ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelmassa, jossa hänen toimenkuvaansa alttoviulusoiton opetuksen lisäksi kuuluvat myös instrumenttipedagogiikka, kamarimusiikki, orkesteriopinnot ja orkesteritoiminnan tuottajan tehtävät.

Sippel on ollut mukana perustamassa Iitin musiikkijuhlia vuonna 2002 ja toiminut juhlien toiminnanjohtajana niiden perustamisesta vuoteen 2014. Tämän tehtävän lisäksi hän on esiintynyt juhlien taiteilijana. Harri Sippel on perustanut Iitin musiikkijuhlayhdistyksen ja Perheniemen opiston kanssa yhteistyössä järjestettävän Nuorison musiikkikurssin ja vastannut sen suunnittelusta ja toteuttamisesta vastuullisena johtajana vuodesta 2004 lähtien.

 



Takaisin edelliselle sivulle

Kauden juliste

Ajankohtaista

Kaksi säveltäjävierasta ja kantaesitys 2018

Palveluja juhlien ohessa

Lehdistölle

Arkisto





Finland Festival









Kymi







Kymenlaakson Maataloussäätiö sr






SharpCell



Webhotellit ja verkkotunnukset





Kaslink Foods Oy