Kirsi Saari

Kirsi Saari valmistui pianonsoitonopettajaksi Päijät-Hämeen konservatoriosta 1988. Siitä lähtien hän on toiminut säestäjänä Pohjois-Kymen musiikkiopistossa, jossa opettaa myös pianonsoittoa.Työnsä ohella Saari esiintyy aktiivisesti kamarimuusikkona painottuen erityisesti laulumusiikkiin. Hän on ollut vuodesta 1989 mukana Kouvolan oopperatoiminnassa valmistamassa korrepetiittorina ja harjoituspianistina yhteensä kolmeatoista produktiota. Kahdessa niistä hän toimi myös kuoron valmentajana.

Lisäksi Kirsi Saari on toiminut pianistina mm. laulun kesäkursseilla, laulu- ja viulukilpailuissa, useissa ooppera-, operetti- ja liedkonserteissa sekä Iitin Hiidenvuoren keskiyön konserteissa vuosina 1991–1995 ja 2009–10. Iitin musiikkikursseilla hän on ollut opettajana ja säestäjänä ensimmäisestä kurssista (2004) lähtien.



Takaisin edelliselle sivulle

Kauden juliste

Ajankohtaista

Kaksi säveltäjävierasta ja kantaesitys 2018

Palveluja juhlien ohessa

Lehdistölle

Arkisto





Finland Festival









Kymi







Kymenlaakson Maataloussäätiö sr






SharpCell



Webhotellit ja verkkotunnukset





Kaslink Foods Oy