Iitin musiikkijuhlilla 3400 kävijää

TIEDOTE 18.6.2019

Sunnuntaina päättyneiden Iitin musiikkijuhlien kaikkien tapahtumien kävijämäärä oli yhteensä hieman yli 3400.

Suosituimmat konsertit olivat avajaiskonsertti Iitin kirkossa (580), Verlan tehdasmuseon loppuunmyydyt kaksi Juha Vainio -konserttia (yhteensä 560) ja Hiidenvuoren yökonsertti (541).

Avajaiskonsertissa esiintyi mm. uusi trio Laura Mikkola–Linda Lampenius–Perttu Kivilaakso ja kuultiin ranskalaisen David Chailloun pianoteos Iitin musiikkijuhlien taiteellisen johtajan Laura Mikkolan kantaesittämänä. Harvinaislaatuisesti Iitissä nähtiin peräti kolme säveltäjää, jotka olivat säveltäneet teoksen Mikkolalle. Chailloun lisäksi läsnä olivat säveltäjät Jouko Tötterström ja Svein Hundsnes.

Toista kertaa musiikkijuhlien konserttipaikkoina olivat tänä kesänä Saukonkallion tanssilava ja Nastolan kirkko. Molemmissa yleisömäärä nousi viimekesäisestä yli sadalla hengellä ja oli nyt Saukonkalliolla 426 ja Nastolassa 303. Ilmaistapahtumissa kuten säveltäjätapaamisissa ja Wagner-luennolla kävi kolmen päivän aikana kaikkiaan 165 ihmistä. Perheniemen opistolla pidetyn musiikkileirin konsertit olivat myös ilmaisia, ja niihin osallistui 210 kuulijaa.

Iitin musiikkijuhlilla koettiin harvinaisen monta peruutusta. Konsertteja ei jouduttu perumaan, mutta sekä Verlan konserttien että lauantain kirkkokonsertin ja Hiidenvuoren konsertin laulusolistit vaihtuivat viime hetkellä sairastumisten vuoksi. Taneli Mäkelän tilalla lauloi Erkki Liikanen ja Tuomas Katajalan korvasi Aarne Pelkonen. Molemmat onnistuivat tehtävissään erinomaisesti.

Iitin musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Marja Laiho iloitsee säästä, joka suosi festivaalia koko viikon, niin harjoitus- kuin konserttipäivinäkin.

”Yleisö oli hyväntuulista ja vaikutti tyytyväiseltä näkemäänsä ja kuulemaansa, samoin taiteilijat. Niinpä me järjestäjätkään emme voi olla muuta kuin erittäin tyytyväisiä. Suurin merkitys on tietenkin sillä, että taiteellinen johtajamme onnistui jälleen kerran ohjelmistosuunnittelussa”, hän sanoo.

Musiikkijuhlien organisaatiossa työskentelee yli 170 vapaaehtoista työntekijää, joita tulee musiikkijuhlaviikolla myös Iitin ulkopuolelta.

Ensi vuonna Iitin musiikkijuhlat järjestetään 10.–13. kesäkuuta.

 

Lisätietoja:

Iitin musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Marja Laiho p. 050 461 8236, email: info@iittifestival.fi

Iitin musiikkijuhlayhdistyksen puheenjohtaja Olli Pasila p. 040 589 2341, email: olli.pasila@iittifestival.fi



Takaisin edelliselle sivulle

Kauden juliste

Ajankohtaista

Ohjelma 2019 julkaistu

Palveluja juhlien ohessa

Lehdistölle

Arkisto





Taloudelliset tukijamme:













Kymenlaakson maataloussäätiö










Muut yhteistyökumppanit: