Tuomas Ylinen

Tuomas Ylinen aloitti sellonsoiton opiskelun Csaba Szilvayn johdolla Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Vuosina 1995–2001 hän opiskeli Hannu Kiiskin johdolla Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa ja jatkoi solistisella osastolla Marko Ylösen luokalla. Hän on opiskellut myös professori Young-Chang Chon johdolla Folkwang Hochschulessa Essenissä. Hän on osallistunut Truls Mörkin, Gary Hoffmanin, Steven Isserlisin ja Frans Helmerssonin mestarikursseille.
Ylinen voitti Turun sellokilpailun 2002 ja sai erikoispalkinnon parhaasta Magnus Lindbergin tilausteoksen esityksestä. Vuonna 2004 Ylinen voitti neljännen palkinnon Pablo Casals -sellokilpailussa Kronbergissa. Ylinen on konsertoinut sekä suurten orkestereiden solistina että kamarimuusikkona Suomen lisäksi laajalti ulkomailla. Ylinen on myös Helsingin kaupunginorkesterin 1. soolosellisti ja aktiivinen opettaja. Hän toimii tuntiopettajana Sibelius- Akatemiassa ja pitää mestarikursseja. Hänet kutsuttiin Turun sellokilpailujen juryyn 2014.

Ylinen perusti vuonna 2004 trion yhdessä viulisti Pietari Inkisen ja pianisti Valeria Resjanin kanssa. Trio on pitänyt runsaasti konsertteja ja esiintynyt monilla musiikkijuhlilla. Trion Lontoon debyytti St John ́s Smith Square -konserttisarjassa sai erinomaiset arvostelut. Trion ensilevy julkaistiin joulukuussa 2006 ja sen esiintyi myös maineikkaassa Wigmore Hallissa syyskuussa 2007. Ylisen soitin on Giovanni Grancino -sello vuodelta 1704.



Takaisin edelliselle sivulle

Kauden juliste

Ajankohtaista

Ohjelma 2019 julkaistu

Palveluja juhlien ohessa

Lehdistölle

Arkisto





Taloudelliset tukijamme:













Kymenlaakson maataloussäätiö










Muut yhteistyökumppanit: