20.5.2019 | Tiedote

Iitin musiikkijuhlien säveltäjätapaamiset juontaa iittiläissyntyinen Leo Lehtinen, joka itsekin on säveltäjä ja pianisti.

säveltäjävieraat – David Chaillou Ranskasta, Svein Hundsnes Norjasta ja Jouko TötterströmSuomen Oulusta – ovat kaikki kuuntelemassa pianosävellystensä kantaesityksiä Iitin kirkossa. Yleisön on mahdollista tavata kukin heistä ennen konserttia kirkonkylän kesäkahvilassa.

Leo Lehtinen aloitti pianonsoiton viisivuotiaana sittemmin kanttoriksi valmistuneen isosiskonsa Sanna Lehtisen jalanjäljissä. Pianistiksi Lehtinen opiskeli Metropolia-ammattikorkeakoulussa Valeria Resjanin oppilaana, ja viime kesänä hän valmistui neljän vuoden opintojen jälkeen Lontoon kuninkaallisen musiikkiakatemian säveltäjäkoulutuksesta. Parhaillaan hän suorittaa Suomessa siviilipalvelustaan Helsingin kaupunginorkesterissa.

Lehtisen sävellystyön tuloksena on jo syntynyt mm. teoksia erikokoisille orkestereille. Hän on yksi Ung Nordisk Musik -festivaalilla Ruotsissa elokuussa esittäytyvistä nuorista säveltäjistä. Seuraavaksi tämä nuorten pohjoismaisten säveltäjien ja äänitaiteilijoiden jokavuotinen festivaali järjestetään Tampereella ensi vuonna.

Myös iittiläislähtöisiä muusikoita

Iitin tämänkesäisillä musiikkijuhlilla nähdään myös muita Iitissä syntyneitä ja kasvaneita taiteilijoita. Lehtisen lisäksi festivaalilla esiintyvät trumpetisti Mari Pakarinen ja alttoviulisti Katariina Ruokonen. Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Laura Mikkola, hänen viulistityttärensä Fredrika Mikkola ja muusikko Pedro Hietanen puolestaan ovat kesäiittiläisiä, joiden sukujuuret ovat Iitissä ja Jaalassa.

 

Säveltäjätapaamiset ennen kirkkokonserttia kirkonkylän kesäkahvilassa torstaina 13.6. ja perjantaina 14.6. klo 18, lauantaina 15.6. klo 17.

Kuva: Juhana Salminen