7.12.2023 | Tiedote
Iitin musiikkijuhlien vakioesiintyjiin kuulunut Pedro Hietanen nukkui pois itsenäisyyspäivänä Helsingissä. Verlan kylässä syntynyt ja vuosikaudet vapaa-aikaiittiläisenä viihtynyt superlahjakkuus jätti ison aukon niin juhlien talkoolaisten ja muiden täkäläisten ystävien sydämiin kuin itse festivaalillekin.
Jo ennen musiikkijuhlien olemassaoloa Hietanen oli esiintynyt Iitissä mm. yhden yhteistyökumppaninsa, näyttelijä-laulaja Ritva Oksasen kanssa. Musiikkijuhlien perustamisen myötä hänen ja tapahtuman taiteellisen johtajan Laura Mikkolan välille syntyi ystävyyssuhde. Verlan tehdasmuseon kesän 2009 tangokonsertti, jossa esiintyi trio Mikkola–Hietanen–Perko (Laura Mikkola, piano, Pedro Hietanen, harmonikka ja Jukka Perko, saksofoni) teki hänestä kertaheitolla yhden Iitin festivaalin suosikkimuusikoista. Trio esiintyi suomalaisine tangoineen myös Pariisissa.
Hietasesta tuli Verlassa, Iitti Golfin Puimalassa ja sittemmin Saukonkallion lavalla järjestettyjen konserttien keskeinen hahmo. Kukapa läsnäollut voisi unohtaa hänen esiintymisensä Verlan Beatles- ja elokuvamusiikkikonserteissa tai M. A. Nummisen kanssa. Esiintyminen oopperalaulaja Matti Salmisen kanssa ja oma Puimala-konsertti ”Vapaat kädet, Pedro ja ystävät”, mukana mm. Harri Marstio, olivat hienoja näyttöjä hänen monipuolisuudestaan. Harmonikan lisäksi muusikko, säveltäjä, sovittaja, kapellimestari, tuottaja sekä televisio- ja radioesiintyjä Hietanen soitti myös pianoa ja muita kosketinsoittimia. Verlassa viisivuotiaana Heikkinä alkanut ja vuosikymmeniä kestänyt ura oli hengästyttävä mutta tuntui kuitenkin sairastumisen myötä päättyvän kesken. Iitin musiikkijuhlilla hän esiintyi viimeisen kerran poikkeuskesänä 2021.
Vaatimattomuus, lempeys ja vähäeleinen huumori - niistä me Pedron ensisijaisesti muistamme. Hänestä huokui ystävällisyyttä ja lämpöä kaikkia kohtaan ja kaikissa tilanteissa: harjoituksissa, saunailloissa, kesäkahvilassa, Radansuun kyläkaupassa... Sen lämmön me todennäköisesti tunnemme lähellämme vielä kauan aina kun häntä muistelemme.
Pedro Hietanen 5.5.1949–6.12.2023.