23.5.2024 | Uutiset
Vuoden alussa julkistettu Iitin musiikkijuhlien ohjelma on kokenut joitakin muutoksia.
Pariisilaisen Enesco-kvartetin jäsen, viulisti Constantin Bogdanas on sairastunut. Kvartetin muut jäsenet esiintyvät festivaalilla trio-kokoonpanossa, mikä aiheuttaa kaksi muutosta ohjelmaan. Avajaiskonsertissa esitettäväksi suunniteltu Beethovenin jousikvartetto vaihtuu Beethovenin jousitrioksi, ja perjantaikonsertissa George Enescun Romanialaisen rapsodian sijasta kuullaan kappaleita unkarilaisen Béla Bartókin pianoteoksesta Lapsille, jousitriolle sovitettuina.
Lauantaikonsertissa kantaesitettävän Kimmo Hakolan uuden pianosonaatin kesto on osoittautunut niin pitkäksi, että Schumannin Romanssit oboelle ja pianolle on siirretty perjantaikonserttiin. Saint-Saënsin teos Johdanto ja rondo jää sen vuoksi pois perjantain ohjelmasta.
Lisäksi ennakkotietojen mukaan piti nuoren viulistin Fredrika Mikkolan esiintyä useimmissa Iitin musiikkijuhlien konserteissa, mutta opiskelukiireidensä vuoksi hän pääsee osallistumaan ainoastaan Verlan tehdasmuseon konsertteihin.
Enesco-kvartetti. Kuva Miia Närkki