24.6.2024 | Uutiset

15.6. päättyneille Iitin musiikkijuhlille osallistui eri konserteissa ja tapahtumissa yhteensä lähes 3000 kävijää. Päinvastoin kuin viime vuonna, Hiidenvuoren säätä jouduttiin jännittämään vielä pari päivää ennen perinteistä yökonserttia. Sateen uhka kuitenkin väistyi hyvissä ajoin, ja piano voitiin kantaa vuorelle. Yleisöä konserttiin tuli lopulta lähes sallittu maksimimäärä, 736 henkeä.

Muista konserteista suosituin oli avajaiskonsertti Iitin kirkossa, jonka yleisömäärä oli 426 henkeä. Avajaiskonsertissa kuultiin mm. Jouko Tötterströmin melodraama Huomisehtoo kantaesityksenä.

Kolmanneksi eniten väkeä vetivät Verlan tehdasmuseon konsertit yhteensä 387 kuulijallaan. Verlan konserteista ensimmäinen oli loppuunmyyty. Toinen loppuunmyyty konsertti oli 110-paikkainen jazz-konsertti Radalla Resortissa.

Saukonkallion lavalla pidettyyn Pedro Hietasen muistokonserttiin osallistui reilut 270 kuulijaa, ja Disneyn elokuvamusiikille omistettuun konserttiin 220. Lapset pääsivät kuulemaan elokuvamusiikkia ja oikeaa orkesteria ilmaiseksi. Muita ilmaistapahtumia olivat Folke Gräsbeckin luento pianon äärellä, Perheniemen musiikkileirin päätöskonsertti ja taidenäyttely, jonka kävijämäärää ei laskettu. Kaksiviikkoisesta Moosa Myllykankaan ja Pasi Räbinän näyttelystä lähti teoksia Lahden visuaalisten taiteiden museon Malvan kokoelmiin.

Ensi vuonna Iitin musiikkijuhlat järjestetään 11. - 14.6.2025 ja musiikkileiri 6. - 15.6.2025.

 

Lisätietoja:

Iitin musiikkijuhlayhdistyksen puheenjohtaja Olli Pasila p. 040 589 2341

Jouko Tötterströmin Huomisehtoo -melodraaman kantaesitys. Kuva: Merja Ollikainen.