Chamber music and ensemble playing: all the teachers
Recreation Leaders: to be announced later
-
Marja Makkonen toimii pianonsoiton ja vapaa säestyksen opettajana Lahden musiikkiopistossa ja Lahden Musiikkimaassa. Hän tekee opetustyön lisäksi myös säestäjän töitä. Marjasta hienoa opettamisessa on päästä työskentelemään erilaisten oppilaiden ja musiikkityylien parissa. Marja opiskelee tällä hetkellä töiden ohessa pop-jazzmuusikoksi Lahden konservatoriossa.
Marja on valmistunut säestäjäksi Joensuun konservatoriosta ja pianopedagogiksi Lahden ammattikorkeakoulusta. Lisäksi hän on suorittanut pianon A-kurssitutkinnon Lahden konservatorion ammatillisissa lisäopinnoissa. Marja on opiskellut mm. Raija Kerpon ja Peter Lönnqvistin oppilaana. Lisäksi hän on osallistunut Eero Heinosen ja Olli Mustosen mestarikursseille. Marja on myös valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta, pääaineenaan musiikkitiede.
Marja nauttii sekä klassisen- että rytmimusiikin soittamisesta. Marja on esiintynyt paljon erityisesti kamarimuusikkona sekä laulajien säestäjänä. Hän on myös soittanut Lahden Nuori Sinfonia -orkesterin solistina.
Music Institute Juvenalia, Nurmijärvi Music Institute.
Tero Latvala, 7-vuotiaana soittopintonsa Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla aloittanut viulisti on urallaan työskennellyt konserttimestaritehtävissä mm. Suomen Kansallisoopperassa, Turun kaupunginorkesterissa, Tapiola Sinfoniettassa, Tampere filharmoniassa, Sinfonia Lahdessa, Helsingin kaupunginorkesterissa, Radion sinfoniaorkesterissa sekä Lappeenrannan kaupunginorkesterissa.
Tero Latvalan ura viulunsoiton opettajana alkoi tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa 2002. Tällä hetkellä Latvala on Taideyliopistossa sekä viulunsoiton että jousisoitinten orkesterikoulutuksen lehtorina. Lisäksi hän on toiminut mm. Jean Sibelius -nuoriso-orkesterin kouluttajana.
Latvala on konsertoinut kamarimuusikkona ja solistina kotimaassa ja ulkomailla. Yhdessä pianisti Timo Koskisen kanssa hän on esittänyt mm. kaikki Beethovenin sonaatit pianolle ja viululle. Latvala on esiintynyt usein ns. ”liidaamalla” eli johtaen orkesteria konserttimestarin tai solistin paikalta.
Timo Koskisen (1965) taiteilijakuvaan on oleellisesti vaikuttanut kaksi asiaa:
puolalaisen pianotaiteen traditioon pohjautunut, ergonomiseen tekniikkaan tähdännyt opetus, jota antoi Helsingin konservatoriossa kahdeksan vuoden ajan hänen ensimmäinen opettajansa Michal Zielinski sekä 30-vuotinen kamaripianistin ura Sibelius-Akatemiassa, jossa yhteistyö kymmenien pedagogien ja satojen opiskelijoiden kanssa on merkittävästi syventänyt Koskisen muusikkoutta. Erityisen merkittäviä olivat vuodet mm. sellisti Heikki Rautasalon luokalla.
Ennen Helsingissä antamaansa ensikonserttia (1990) Koskinen opiskeli Sibelius-Akatemiassa opettajinaan mm. Liisa Pohjola ja Erik T. Tawaststjerna sekä Varsovan Chopin-Akatemiassa Andrej Stefanskin johdolla.
Timo Koskinen on kotimaansa lisäksi esiintynyt useissa muissa Euroopan maissa sekä Hongkongissa ja Etelä-Koreassa. Hän on myös toiminut eri soitinten kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa tunnustettuna kamaripianistina. Koskisen omista kilpailumenestyksistä mainittakoon 1. palkinto Ilmari Hannikainen –pianokilpailun alle 16-v. sarjassa 1978 ja 2. palkinto Maj Lind –pianokilpailuissa 1988.